13. Kielletyn Metsän kiima

Tällä välin Hermione oli vapaatunnillaan auttamassa Hagridia. Fletkumadoille piti kerätä havunneulasia välipalaksi ja Hermione lähti suuren korin kanssa Kielletyn Metsän laitamille. "Hmm tuolla kauempana näyttäisi kasvavan jättikuusia, joiden pudonneet neulaset ovat fletkumatojen herkkua", Hermione puheli itsekseen ja käveli syvemmälle metsään. Hän ehti kerätä korinsa puolilleen kun äkkiä havaitsi silmäkulmassaan liikettä. Hermione nosti päätään ja katseli ympärilleen. Mitään ei näkynyt. Hän jatkoi keräämistä, kunnes kuuli rasahduksen. "Kuka siellä?", Hermione kysyi hiukan hermostuneena. "Minä vain, pikku namupalani", möreä ääni sanoi hänen selkänsä takaa. Hermione säpsähti ja kääntyi ympäri. Se oli Fenrir Harmaaselkä, pahamaineinen ihmissusi.
Fenrir alkoi kiertää häntä ja Hermione pyöri paikoillaan katse tiukasti kiinni karvanaamassa. "Örr mikä misu, aion kyllä nyt paritella sinua", Fenrir mörisi. Sen housunetumus pullotti niin että etusauma oli ratkeamispisteessä. Hermione tarkasteli tuota ihmisen ja eläimen sekoitusta ja alkoi kiihottua ajatuksesta. "Mennään tuonne hiukan syvemmälle metsään sammalmättäälle", Hermione vingahti.
"Grr sopii", Fenrir örähti. Hermione käveli jännityksestä vapisten kohti osoittamaansa mätästä, ja kun hänen jalkansa kohtasivat pehmeän sammaleen, Fenrir tarttui häneen takaapäin ja kaatoi maahan. Hermione oli nyt selällään maassa ja suuri, lihaksikas, karvainen, kiihottava ihmissusi hänen jalkojensa välissä. Tämä on varmasti vain ihanaa unta, Hermione ajatteli mutta kun Fenrir repäisi yhdellä pitkällä kynnellään hänen paitansa auki ja alkoi näykkiä rintoja, hän tiesi taatusti olevansa hereillä. Samanlaisella nopealla tassunheilautuksella lensivät myös housut kaaressa pusikkoon ja nyt kun Hermione oli alasti, ihmissusi kaivoi kullinsa esiin. Ja millainen se kulli olikaan. Ainakin 15 tuumaa pitkä, paksu kuin miehen ranne ja siinä kasvoi kauttaaltaan mutta harvakseltaan mustia karvoja.

"Örmm, en ole lepertelijätyyppiä", Fenrir urahti ja survaisi karvamelansa Hermionen pöheikköön. Hermione takertui Fenririn selkäkarvoihin kun ihmissusi takoi kaikella kiihkollaan hänen hyvin kostunutta vakoaan.
Melko nopeasti tuo kiimainen karvakasa pumppasi kullinsa hekuman huippuun saakka, ja metsän korkeuksiin kaikuvin karjahduksin laukaisi karvaisen tykkinsä Hermionen hyvin naituun koloon. Ja niin kaksi voipunutta vartaloa huohotti sammalikolla, tyytyväisinä, raukeina.

Näppärällä Entistus-loitsulla Hermione korjasi revityt vaatteensa ja alkoi lähteä neulaskoreineen kohti Hagridin mökkiä. Fenrir jäi kuorsaamaan mättäälle ja Hermione loi vielä viimeisen katseen elämänsä panoa kohti, kunnes kiiruhti pois metsästä.